Videot Niihamasta

Keskusteluyhteys videokameran ja tietokoneen välille luotu, videot vihdoin esillä. Katsokaa ja kauhistukaa ;)

C-merkin kouluohjelma


K.N. Special

Niihaman aluekisat ja keltaisia rusetteja

Su 24.7.2011

Vihdoinkin taas kouluaitojen sisälle! Aikataulujen tekijä oli ihanasti onnistunut laittamaan aamu-unisen kuskin molemmat startit vasta iltapäivän puolelle, joten ei tarvinnut herätä tallille kukonlaulun aikaan. Sen sijaan ehdin käydä aamupäivällä pyörähtämässä Niihamassa katsomassa kaverin radan ja suhasin vasta sen jälkeen tallille laittamaan hevosta kuljetuskuntoon. Keli oli onneksi vähän viileämpi kun pari edellistä päivää, lähellä hellelukemia silti. Niin, ja ratoina siis alueluokat C-merkki ja KN Special.

Rekkaan lastaus meni jo paremmin kun viime kerralla (jossa siinäkään ei suurta moittimista ollut). Tosin rekan kurvatessa pihaan Hupi päätti että se tulee päälle ja pienten hevosparkojen on syytä paeta - ja repi itsensä puoliksi irti naruista... Pieni vekki päähän, ei muita vaurioita, ellei rikkoontuneita naruja lasketa.

Oltiin perillä kisapaikalla ihan suunnitellun aikataulun mukaan, ajoissa mutta ei niin että olisi joutunut hurjasti odottelemaan. Olin käynyt kansliassa jo aamulla, joten kuskille ja hevoselle kamat niskaan ja mars verryttelyyn. Verkka oli maneesissa, viisi ratsukkoa kerralla per luokka. Hyvin tilaa ja loistava pohja. Ulkokentälle pääsi vasta yhtä ratsukkoa ennen eli siinä päätin keskittyä enää vaan ihan pieneen hienosäätöön, Hupista kun ei koskaan tiedä miten se reagoi paikan vaihtumiseen. Tällä kertaa ei reagoinut juurikaan millään tapaa, jännittyi vasta kun lähdettiin rataa kiertämään. Tosi menossa se oli koko ajan ja en oikein päässyt missään kohtaa ratsastamaan jalalla eteenpäin. Tuloksena oli aika kiireinen ja miljoonaa tikkaava poni, ja pitkästä aikaa taas se fiilis että hevosella on kaasu ja kuski yrittää jarrutella sopivissa väleissä. Jos olisin ollut menossa vain yhden radan niin olisin tehnyt varmaan aika paljon isoa laukkaa, ja yrittänyt sitä kautta saada muutosta aikaan mutta nyt en halunnut väsyttää hevosta liikaa, joten kun se kuitenkin oli periaatteessa ihan kuulolla kuitenkin niin mentiin sitten tikittäen. C-merkissä ravia onneksi on aika vähän ja laukassa Hupi oli heti vähän rennompi.

Rataa kiertäessä kytättiin ja tuijotettiin aitoja, ja sen verran sama meno jatkui radallakin että tuntui siltä että ratsastan koko ajan sisäjalka kiinni että päästäisiin edes lähelle aitaa (ja tietysti samalla hevonen tikkaa entistä tiuhemmin kun jalka on kiinni). Raviosiot meni miten meni, (kutosta, yksi vitonen). Ekaa laukannostoa ennen tein ihan liian ison puolipidätteen ja käynti meni tahdittamiseksi, ja oikea laukka oli ympyrällä kaikkea muuta kun sujuvaa. Sisäpohje ei ollut läpi ja koitin ohjalla pitää hevosen ympyrän uralla - tuloksena lapa edellä ulos asettuen laukkaava eläin. Ei hyvä. Vasen laukka ja loput raviosuudet meni kuitenkin ihan siististi ja jo vähän rennommin, lähinnä tasaista seiskaa, yksi kutonen. Tuloksena lopulta yllättävänkin hyvä 60.556% ja ennen tokaa starttia oltiin ihan selvästi sijoilla. Itseä jäi harmittamaan alun jännittyneisyys ja kiireisyys, loppuohjelma oli ihan selvästi parempi.

Starttien välissä oli pari tuntia joten hevonen pääsi pienelle pesulle ja varjoon huilaamaan. Vähän oli tekemistä skarpata vielä uudelleen, mutta koska ekasta radasta jäi kuitenkin vähän hampaankoloon niin ehdottomasti kuitenkin olin sitä mieltä että on hyvä asia päästä vielä uudestaan radalle. Tein suht lyhyen verkan, maneesissa kolmen ratsukon ajan ja kentällä sen yhden verran. Maneesissa Hupi oli, jos mahdollista, vielä kiireisempi ja jännittyneempi. Alunperin olin kuvitellut että joudun herättelemään vähän takaa löysää hevosta tekemällä sata siirtymistä mutta lopulta aika menikin siihen että yritin vaan ratsastaa mahdollisimman tasaista ja hidastahtista ravia humputi-humputi-humputi, pyöreäksi ja rennoksi ja taipuisaksi ja notkeaksi. Aika riitti juuri sopivasti ja kentällä alla olikin jo astetta rauhallisempi hevonen jota pääsi nyt ratsastamaan jo vähän myös jalalla eteenpäin kun tahti oli hieman maltillisempi.

Kouluaidat oli selvästi kytätty, vaikka oltiinkin eri radalla niin ei tarvinnut enää keskustella siitä että voidaanko mennä kolmea metriä lähemmäs aitaa. Raviosuus edelleen vähän kiireinen, mutta ei ollenkaan niin paljon kun ekalla radalla. Edelleen tuli sanomista takaosan voimattomuudesta ja tahdista, varsinkin kaarteissa. Raviosuus molemmilta tuomareilta tasaisesti kutosen molemmin puolin. Sen sijaan siirtymisistä saatiin kiitosta, lävistäjän kahden kertoimella oleva käyntisiirtyminen molemmilta 7, ja nyt kun sisäpohje oli läpi niin pääsin taivuttamaan kaarille paremmin, ja saatiinkin kommenttia "taipuu melko hyvin", ja jälkimmäisestä laukkaympyrästä jopa 7/7,5. Käynti jäi tosi lyhyeksi vaikka yritin antaa edestä tilaa (5/5,5) mutta en uskaltanut pyytää yhtään lisää ekan radan tahtirikon pelossa. Laukkaosuus oli ihan sujuva, nostot merkistä (joskin vähän varmistellen ja tuupaten), varsinkin vasen laukka oikeinkin hyvää, ja vanha murheenkryyni eli diagonaalit suht asiallisesti. Se käyntiinsiirtyminen nyt oli mitä oli, kaverin sanojen mukaan "olittehan te jo L:ssä ihan tukevasti käynnissä". Lopputervehdykseen on muuten kamalan vaikeaa ratsastaa käynnissä mahdollisimman rauhassa ja hitaasti ja rennosti.

Mutta mutta, oikeassa laukassa meinasi tulla pieni (tai siis oikeastaan aika pirun iso) kämmi, kuskin ulkopohje huiteli taas tapansa mukaan jossain ihan muualla kun siinä kyljessä kiinni ja koska radoilla oli portit auki koko ajan niin Hupi oli hetken aikaa ihan varma että täti tahtoo nyt että hän laukkaa portista ulos, ulkoetujalka taisi käydä jo melkein ulkona kun kerkesin äkkiä polkasta jalan kylkeen ja vetää narusta että eikun tänne. Toinen tuomareista oli kauniisti kirjoittanut paperiin "reitti hukassa lopussa". Oli meillä molemmilla reitti selvillä, se vaan ei ollut ihan sama koko aikaa...

Loppukommenteissa oli mainintoja siististä radasta, iloisesta ratsukosta (allekirjoittanutta tais vähän naurattaa kun a) rillit valui koko ajan nenälle ja b) tuon ylläolevan porttiepisodin jälkeen) ja taas siitä takaosan voimattomuudesta. Samoin Oriveden tapaan laukannostoihin toivottiin enemmän energiaa. Joudun ottamaan ravin tosi lyhyeksi että saan noston tulemaan merkistä, ja ekat laukka-askeleet on epäilemättä ravinostoissa aika voimattomia. Täytyy ilmeisesti kotona alkaa reenaamaan nostoja vähän isommasta ravista, että lähtisi rullaamaan laukkakin heti ekasta askeleesta eteenpäin, vaikka sitten alkuun olisikin vähän holtitonta.

Joka tapauksessa radalta poistui erittäin tyytyväinen ratsukko. Vaikka virheitä tuli ja parantamisen varaa jäi edelleen niin kovin montaa turhaa pinnaa en kyllä pois antanut vaan tämänhetkisellä tasolla rata oli aika lähelle nappisuoritusta. Tulos lopulta prosentteina 61.600% eli huimasti yli odotusten. Hiukan hämmentyneinä mutta erittäin tyytyväisinä lähdettiin lopulta elämämme toisista aluekisoista kotiin kahden keltaisen ruusukkeen kanssa, molemmissa luokissa oli kuitenkin yli 30 lähtijää. Ekassa palkintojenjaossa Hupi pysyi tällä kertaa nahoissaan (vrt. edellinen Niihaman reissu huhtikuussa) ja esitti kunniakierroksella jopa laukkaa monteravin sijaan, tokan luokan rusetti haettiin myöhemmin kansliasta kun oltiin palkintojenjaon aikaan (pj-tuomarin luvalla) jo viemässä hevosta kotiin.

Videomateriaalia seuraa perässä kunhan saan lainakameran keskustelemaan koneen kanssa. Molemmat radat ja palkintojenjako on tallessa.

Jos jotain negatiivista pitää oikein hakemalla hakea niin seuraavat Niihaman kisat jää nyt sitten meiltä väliin, kun HeB on avoin aluekisoissa HeB-tasolla sijoittumattomille ratsukoille... Hupsista.

Treeniä treeniä

La 23.7.2011

Laitetaan nyt tuollainen päiväys vaikka kun tekstin on tarkoitus kattaa kaikki siihen asti. Vesilahti jäi välistä, jälleen kerran kyytiongelmien vuoksi, mutta tuleehan noita kisoja aina lisää.

Kotona ollaan tehty vaihtelevasti hommia koulureeneistä pieniin estehyppelyihin ja järvireissuista maastolenkkeihin. Tunneilla hävettävän vähän, mutta kuten alla oleva video todistaa niin ainakin kerran sentään!

Heinäkuun Niihaman aluekisoihin sain kyydin sovittua (kiitos A&M!) ja pitkän pohdinnan jälkeen ilmoittauduin lopulta kahteen luokkaan. Oli kaksi sopivaa (alue-HeC ja alue-HeB) enkä osannut päättää niin päätin sitten mennä molemmat. Tuleepahan kokeiltua miten hevonen (ja kuski) jaksaa keskittyä kaksi rataa. Tähän asti on tullut aina ainakin vähän ongelmia jos pidän lepopaussin välissä. Viikko ennen kisoja kokeilin kotona niin että tein lyhyen verkan, heti kun hevonen tuntui hyvältä niin ratsastin ekan radan läpi minkä jälkeen kävin maastossa vähän kävelemässä pitkin ohjin ja seisoskelin hetken tallinpihassa vielä kaverin kanssa juttelemassa. Sitten uudelleen kentälle, verkka ja toka rata. Pidempi paussi oli selvästi parempi kun lyhyt lepokäyntitauko kentällä, ihan samaa fiilistä en löytänyt enää toisella kerralla mutta huomattavasti paremmin toimi kun uskalsin odottaa. Ongelmana on yleensä se ettei Hupi enää viitsisi toista kertaa alkaa töihin, ja jää takaa tosi laiskaksi ja edestä raskaaksi. Tein paljon laukannostoja ja ylipäätään siirtymisiä niin löytyi vähän terävyyttäkin. Helposti vaan tulee samalla liian jännittyneeksi ja kiireiseksi. Mutta ei mikään toivoton fiilis sentään.

Ennen sunnuntain kisaa osui sitten muutamalle päivälle taas melkein +30 tappohelteitä. Pidin torstain kokonaan vapaapäivänä ja perjantaina ja lauantaina tein mahdollisimman lyhyet ja nopeat treenit, heti kun hevonen oli hyvä niin pitkät ohjat ja pois. Perjantaina meni kolme varttia alkukäynteineen, lauantaina enää puoli tuntia josta siis jo puolet alkukäyntejä harkkalenkillä pitkin ohjin. Jäi aika paljon painetta hevoseen mutta parempi niin kun että olisi väsyttänyt helteessä sen päivää ennen kisaa. Hyvillä mielin siis kohti Niihamaa.

Laukka! Meillä on laukka!

To 23.6.2011

Edelleenkään en jaksa lakata ihmettelemästä sitä miten Hupin kanssa jotkut asiat loksahtavat paikalleen ihan käsittämättömällä tavalla. Tuntuu siltä että pari kuukautta tahkoaa jotain asiaa ja mitään kunnollista edistystä ei tunnu tapahtuvan ja sitten yhtäkkiä kaikki alkaakin toimia kuin nappia painamalla.

Okei, myönnetään että laukan laadun suhteen on tullut edistysaskeleita yksi kerrallaan mutta silti jotenkin yllättäen. Ensin köpölaukka lähti rullaamaan ja pyörimään, sitten sitä sai vähän jo koota ja nyt tämän myötä tasapaino ja voima on kasvanut taas selvästi lisää alkukuuhun verrattuna. Kuski leijailee aavistuksen verran vieläkin maanantain ja keskiviikon koulureenien jäljiltä. Tein ensin laukassa terävää ja nopeaa reagointia hakien tehtävää, jossa nostin pitkän sivun lopusta juuri ennen kulmaa myötälaukan, laukkasin päädyn läpi, heti pitkän sivun alussa vaihto käynnin kautta (lue: suurin osa kerroista kättä vasten ravin kautta käyntiin pudoten ja nostossa jännittyen ja poikittaen) vastalaukkaan, pitkä sivu vastalaukkaa ja taas ennen päätyä vaihto käynnin kautta myötälaukkaan ja niin edelleen. Tavoitteena siis saada hevonen reagoimaan jalkaan nopeasti ja takaosa kunnolla alle. Vähitellen varsinkin vasen laukka alkoi olla sen verran hyvää että siirtymiset käyntiin alkoi tulla jo välillä jopa suoraan alas (paitsi sitten kun akka kippasi etukenoon niin hevonen kiltisti hölkkäsi vähän ettei kuski tule kaulalle...).

Jossain kohtaa sitten vasen laukka tuntui niin hyvältä että päätin pitkän sivun lopussa jättää vaihdon tekemättä ja jatkoin päädyn vastalaukassa, kulmat oikoen toki mutta kuitenkin. Eikä Hupilla ollut mitään hätää tai ongelmia. Tahti säilyi, muoto säilyi, tasapaino säilyi, kaikki palikat säilyi kohdillaan. Oho. Ja pitihän se kokeilla uudelleen että oliko se vahinko vai tuleeko vielä toisenkin kerran, ja mentiin ihan yhtä helposti vielä seuraavankin päädyn läpi. Sieltä äkkiä lävistäjälle ja myötälaukkaa toiseen päätyyn, hurjat kehut hevoselle ja hetken arpominen että ottaako riski ja kokeilla vaikeampaankin suuntaan (eli oikea laukka vasemmassa kierroksessa). No en kai minä malta olla kokeilematta, oikeaa laukkaa joutui ratsastamaan aika paljon enemmän jalalla, ja hevonen valui vähän etupainoiseksi mutta ei hetkeäkään kuitenkaan epäilyttänyt etteikö päästäisi päätyä läpi, ja heti kun päästiin suoralle niin laukan sai takaisin "kasaan". Taputi-tap, vähän hölkkää ja pois, kuski hölmö hymy naamallaan :)

Ja kun kerran kuukauden lupauksena oli tehdä siihen raviin voimaa niin molempina päivinä ennen laukkatreenejä tehtiin paaaaaljon temponvaihteluita ravissa. Ahaa-elämyksiä tuli kuskille kun hain mahdollisimman nopeita ja lyhyitä pätkiä mahdollisimman erilaista ravia, siis ensin mahdollisimman paljon kooten ja ylöspäin ajatellen (vaatii muuten ihan hirvittävästi jalkaa) ja sitten siitä askel kerrallaan kasvattaen (nopeasti mutta ei yhdestä askeleesta tuupaten) niin isoon raviin kuin vaan pystyy ilman että rikkoo laukalle, ja sitten taas takaisin. Ja siis sillä tahdilla että ehtii kierroksen aikana tekemään 5-6 kertaa koko syklin läpi. Hevonen innostui ja herkistyi siihen malliin että koko ajan pääsi tekemään pienemmillä ja pienemmillä avuilla. Ja sitten vasta kun ensimmäisen kerran rikkoi laukalle niin vasta tajusin että miten paljon ravia sieltä oikeasti voi ja pitää uskaltaa pyytää. Kun oikein alkoi miettiä niin eihän tuo ole tainnut ikinä eläissään ennen edes rikkoa yhtään temponlisäystä, no ei kai kun täti ratsastaa käsijarru päällä? Ja nyt sitten löytyi yhtäkkiä ne takajalatkin niin että ne oikeasti tunsi (ja tunsi myös sen että kun tarpeeksi pyytää niin Hupi levittää komeasti takaa kuin paraskin ravuri... mutta ei kai se voima sinne nyt ihan hetkessä voikaan ilmestyä). Hurjan paljon on vielä tekemistä tahdin kanssa, alku lähtee hyvin ja tasapainossa mutta jos jään itse yh-tään liikkeen taakse (tai menen edelle) niin tahti katoaa samantien ja sitten löytyy taas se vanha tuttu etupainoinen singeri.

Mutta ollaan me kisojen jälkeen muutakin sentään tehty kun väännetty kentällä hiki hatussa. Itse asiassa nämä oli ensimmäiset kunnon koulureenit kisojen jälkeen. Kisan jälkeisellä viikolla oli +30 tappohelteet ja Hupi piti hyvin ansaittua kevyttä viikkoa (lomailua, maastoköpöttelyä ja järvessä kahlailua). Kentällä ollaan tehty paljon töitä puomeilla (entinen tulitikkutehdas suoriutuu nykyään kuudesta peräkkäisestä ravipuomista oikein sujuvasti ja kolistelematta!) ja esteillä, ja maastossa käyty nollaamassa päätä piiitkillä käyntilenkeillä ja reippailla ylämäkilaukoilla. Ensi viikolla tarkoitus olisi mennä taas tunnille (aivan liian) pitkästä aikaa ja jos kyyti järjestyy niin viikonloppuna Vesilahdelle aluekisoihin. Toivotaan parasta :)

Ensimmäiset aluekisat

2.6.2011

Sydämentykytyksistä (lue edellinen postaus) huolimatta päästiin siis lähtemään Orivedelle aluekoulukisoihin, tähtäimessä sekä kuskin että hevosen ensimmäinen aluestartti. Luokkana oli HeB:0, ihan kiva ohjelma, paljon tekemistä ja aikaa saada hevonen rentoutumaan.

Kuukausi takaperin en olisi ikipäivänä uskaltanut ilmoittautua kyseiseen luokkaan koska laukka oli niin totaalisen levällään mutta niin vaan asiat alkaa toimia joskus ihan yhtäkkiä. Jostain syystä laukka on aina ollut itselleni varsinkin kouluohjelmissa iso mörkö, ei sen takia että vauhti hirvittäisi vaan siksi että en osaa istua siellä ollenkaan, ja Hupi taas helposti painuu todella etupainoiseksi jos kuski ei ole koko ajan tiiviisti satulassa auttamassa - ja tästä seurauksena välillä jo pelkkä laukan ylläpitäminen tuntuu mahdottomalta vähänkään tiukemmassa kurvissa tai suoralla uralla. Päätin sitten toukokuussa että nyt on aika tehdä asialle jotain. Hupillahan on siis ihan asiallinen laukka suomenhevoseksi, ja ainoa joka siitä tekee ongelman on kuski itse. Jo tuossa 6.5. postauksessa löytyy lopusta paljon positiivista kehitystä mutta lopulta se isoin naksahdus tuli kun yhtenä päivänä ratsastin kankisuitsilla.

Hupi on kangilla hurjan paljon terävämpi, herkempi ja kevyempi koska kantaa itsensä paljon paremmin. Pääsinkin näin laukassakin ratsastamaan jalalla koska hevonen oli kädelle tosi kevyt. Aiemminhan ongelmana on ollut se, että hevonen on etupainoinen, kuski yrittää käyttää jalkaa ja nostaa etuosaa ylös ja lopputulos on vetokisa ja edelleen etupainoinen ja nyt myös alta juokseva hevonen. Kangilla puolipidätteet meni läpi oikeastaan jo ajatuksen voimalla, ja lopulta laukkaa sai koota niin paljon että hevonen jo suorastaan kysyi että siirrytäänkö käyntiin. Tästä kun pääsi ratsastamaan uudelleen eteen niin muutama ensimmäinen askel oli hurjan hyvän ja voimakkaan tuntuista. Ja kun fiiliksen kerran löysi (sekä kuski että hevonen) niin se on sen jälkeen löytynyt myös nivelellä oikeastaan joka kerta. Ja kun hevonen on takaosansa päällä ja edestä kevyt niin 10m laukkavoltti on yhtä helppo kun mikä tahansa muu pylpyrä ja keskilaukkaan voi vain "päästää" sen sijaan että yrittäisi polkea jalalla lisää vauhtia (ja sen saa vielä takaisinkin ilman että tiputaan suoraan vermontakasuoraraville). Joka tapauksessa päätin tehdä kisaa edeltävän päivän viime hetken viilaukset kanget päässä että tämän efektin pääsisi käyttämään mahdollisimman hyvin hyödyksi - hyvä ja toimiva ajatus.

Orivedelle lähdettiin helatorstain aamuna, eikä onneksi edes ihan kukonlaulun aikaan. Kaverin startti oli 10.30 maissa ja oma lähtö vasta vähän puolenpäivän jälkeen. Hupi yllätti positiivisesti ja meni rekkaan suht sujuvasti (liinojen avulla mutta ihan parissa minuutissa) vaikkei ole moisessa välttämättä koskaan ennen ollut. Samoin kisapaikalla saatiin ottaa kaverihevonen ulos ja Hupi jäi rauhassa yksin syömään yli tunniksi. Isoja edistysaskeleita :)

Verkka oli tällä kertaa juuri sopivan mittainen, kävelin kymmenisen minuuttia ja aloitin ravaamisen noin puoli tuntia ennen omaa starttia. Paljon ravia, vähän laukkaa, siirtymisiä, voltteja, perusratsastusta. Vähän kiireinen tahdiltaan mutta suht rento ja ihan hyvin kuulolla. Rata oli jonkun verran verkkaa pehmeämpi mutta ei häiritsevästi. Päädyssä odottaessa paikanvaihdosta (verkka -> radan pääty) vähän yllättäenkin edelleen ihan samantuntuinen. Rataa kiertäessä pääsi vähän säikähtämään kun lähetiltä putosi paperi juuri kun oltiin tuomaripäädyssä, ja tottakai sitten pilli soi samantien niin ei ehtinyt oikeastaan asialle enää mitään tehdä.

HeB:0 on siitä kurja rata meille, että siinä on heti kättelyssä kaksi keskiravia, ja sitähän meillä ei tällä hetkellä ole, ei niin sitten yhtään (arvatkaa muuten mikä on kesäkuun treeniteema...). Sisään ihan siististi (pisteet C:6/M:6) mutta sen jälkeen aloitettiin siis hienosti "5 - ei eroa" -tyyliin. Muuten raviohjelma meni suht ok, tasapaksua kipittämistä, saisi edetä enemmän ja tahdikkaammin. Hupi tuijotteli tuomaripäätyä ja vähän muutenkin aitoja ja jouduin oikomaan vähän teitä ettei olisi lähtenyt vallan poikittamaan kytätessään. Volteilla ravi vähän hyytyi (ja voltit veeeeenyyyii, hupsista, 6/6 ja 5/5,5), kolmikaarinen oli ihan sujuva (6/5,5) ja lävistäjän käyntisiirtyminen samoin (6/6). Käynnissä en uskaltanut pyytää yhtään lisää, kerran varovasti kysyin ja jännittyi vähän samantien, ei siis esitetty mitään kovin pitkää ja sujuvaa käyntiä mutta tahti säilyi kuitenkin, ja ainakin toisen tuomarin mielestä rentouskin (5/6).

Oikea laukka nousi merkistä (5/6,5) mutta ei oikein lähtenyt pyörimään missään vaiheessa kunnolla, ja tuomaripäädyssä tuli sitten rikko kun yritin puskea muutenkin huonosti laukkaavaa hevosta sinne kulmaan mitä se koko ajan oli kytännyt. Ei menty kulmaan eikä sitten enää laukattukaan (4/4). Ehdin nostaa laukan ja tuupata vielä lävistäjälle jotain etäisesti keskilaukkaa muistuttavaa. Miinus kuskille kämmistä, mutta plussa siististä korjauksesta ja siitä ettei tullut hätä käteen vaan loppuradan lempikohdat tehtiin ihan suunnitelmien mukaan. Päädyn pysähdys oli vähän kättä vasten mutta tasan ja tasapainossa, peruutus omasta mielestäni hätäinen ja vino mutta tästä saatiin päivän parhaat numerot (6/7,5). Vasemman laukan nosto suora ja eleetön (6/6,5), voltti jo paljon sujuvampi kun ensimmäinen (5/6,5). Keskilaukka tuntui ihan oklta mutta videon perusteella jäi kyllä vaatimattomaksi (5/6), siirtyminen raviin etupainoisena ja vähän pudoten (5/6). Lopputervehdykseen suoraan ja pysähdys nätisti tasan (6/6), alakerta välille 5-6,5.

Kaiken kaikkiaan oikein positiivisin mielin, hengissä selvittiin, plus takkuavasta alusta ja rikosta huolimatta rata parani loppua kohti. Tuloksena lopulta 55,4% (51,6/59,2) ja sijoitus 13./24. Aika iso ero sekä prosenteissa että sijoissa, C-tuomarina olleella Elina Thomanderilla oltiin sijalla 19 (tosi pienet erot pisteissä) ja M-tuomarilla (Minna Leppänen) sijalla 8. Totuus ainakin omasta mielestäni oli jossain tuolla puolivälissä, eli ihan siellä missä keskiarvonkin mukaan, mitään kovin hämmentynyttä oloa ei siis jäänyt isoista eroista huolimatta. Eniten sanomista tuli ravin voimattomuudesta ja yleisestä sujuvuudesta - ja hyytyihän se hetkittäin melkoisesti. Keskilaukat taas olisin saanut itse esittää rohkeammin, turhaan jäin hyssyttelemään, senkun tykittäisi vaan menemään, kyllä se lähtee kun antaa lähteä.

Loppuun vielä video ja pari kuvaa. Videosta kiitos Katille, ja kuvista Minnalle! Samoin Katille kiitos avusta reissussa ja Minnalle ja Artulle kyydistä :)

Laidunriemua ja harmaita hiuksia

Toukokuu 2011

Ai-van liian pitkän päivitystauon jälkeen saa taas pätkiä tapahtumat useampaan eri postaukseen. Aloitetaan vanhimmasta. Toukokuun lopussa oli Niihamassa kansalliset koulukisat. Ei, emme todellakaan olleet millään tapaa osallistumassa kyseisiin karkeloihin, mutta sen verran vaikutusta kisoilla oli meihinkin että hevosten laidunkausi avattiin kisoja edeltävällä viikolla koska talli oli buukattu täyteen kansallisten osallistujia. Paljon aidanrakennusta, vähän arpomista ja lopputuloksena päätös että kokeillaan rohkeasti laittaa neljän ruunan porukka suoraan yhteen kun kaikki kuitenkin ovat sopuisia ja laumaelämään tottuneita ja osin tuttuja toisilleen. Ja hyvä laumahan se oli, kaksi selkeää paria jotka tulevat toimeen kuitenkin myös keskenään. Vauhtia ja riemua riitti mutta vaarallisia tilanteita ei niinkään. Yksi pudonnut kenkä, yksi pieni haava ja neljä onnellista hevosta oli koko session lopputulos.






Mutta.

Valitettavasti se haava oli sitten Hupin toisen etusen sisäsäärellä ja vaikka se näytti kovin pieneltä ja vaarattomalta ja hoidettiin siitä huolimatta vainoharhaisen huolellisesti niin silti se sitten tulehtui ja turposi ihan huolella. Jännetuppi pysyi suht sulana koko ajan ja turvotus oli sisäsäärellä suoraan haavan kohdalla, ja täsmälleen samassa kohdassa kun aikanaan hankkarivamma ja sen aiheuttama neste. Muutaman päivän ehdin jo maalailla piruja seinille kun muutosta parempaan ei näkynyt mutta lopulta turvotus alkoi laskea ja viikon lopulla jalka oli jo täysin normaali. Täti on vaan niin pirun vainoharhainen kaikkien jalkavaivojen suhteen... Seuraavalla kerralla täytyy vaan sitten muistaa laittaa suojat jalkaan kun ensimmäistä kertaa päästää laitumelle riekkumaan.

Onneksi olin ilmoittautunut ajoissa seuraavan viikon Oriveden kisoihin enkä perunut ilmoa heti samantien jalan takia. Käyhän se ekaan aluekisaan valmistautuminen näinkin. Puhtaasti Hupi liikkui kyllä koko ajan mutta tokihan tuon jalan takia oltiin lähes koko edeltävä viikko pelkästään kävelykuurilla.

Lainakuski hyppäämässä

Pe 6.5.2011

Oikeastaan lainakuski kävi jo viime viikonloppuna mutta sain purettua videonpätkät kamerasta vasta nyt. Vuokraajan sisko kävi maisemissa vapun tienoilla ja sovittiin että hyppää Hupilla vähäsen, kun esterutiinia on enemmän kun meillä muilla yhteensä. Olin itse hypännyt alkuviikosta pikkupikkuristikkoa muutamaan kertaan ja kaikki jännää-kivaa-temput ja pomput oli esitetty jo tuolloin ja nyt malttoi keskittyä tehtäviin heti alusta alkaen. Neljän askeleen suhteutettu, noin 30-40-senttisillä pikkupystyillä aloittaen ja johonkin reiluun 80 senttiin asti nostaen.

Laukka ei oikein jaksa rullata ja pyöriä kurveja läpi niin kuin pitäisi joten hienolla laukalla varustettuun puoliveriseen tottuneella kuskilla oli tekemistä pikkuputen kanssa joka kokoamisen sijaan olisi mieluummin tiputtanut raville. Kun lähestymiset oli kunnossa niin esteet sinänsä eivät olleet mikään ongelma, hyppäsi ihan asiallisella tekniikalla ja mielellään. Vähän matalia ja laakoja hypyistä tuli kun (laukan voimattomuudesta johtuen?) lähti mieluiten vähän kaukaa ja ponnisti enemmän eteen kun ylös. Kertaalleen jäi sitten vähän liian kauas, ja kun tämä on hevonen joka ei kiellä koskaan niin hyppäsi sitten tästäkin paikasta mistä oikeasti olisi pitänyt jo osata sanoa "ei kiitos, en pysty", tuloksena etujalkojen väliin jäänyt puomi ja pieni kuperkeikka sekä hevoselle että kuskille. Säikähdyksellä selvisivät onneksi molemmat ja tämänkin jälkeen otettiin vielä muutama onnistunut hyppy. Vähän halusi kompensoida epävarmuuttaan lisäämällä vauhtia ja ryntäämällä esteelle mutta kun kuski uskalsi pitää jalan kiinni eikä jäänyt jarruttamaan liikaa niin mitään epäröintiä itse hypyn suhteen ei ollut nähtävissä. Ratsastuksen jälkeen ja vielä seuraavana päivänä syynättiin jalkoja suurennuslasin kanssa mutta pienintäkään merkkiä kaatumisesta ei löytynyt vaikka kuinka haki - ja hyvä niin.

Videolla pari siistiä hyppyä




Hyppäämisen jälkeisenä päivänä vuokraaja kävi harjulla rennolla maastokävelyllä. Kyselin jälkeenpäin että mitä ihmettä siellä oikein on tehty koska seuraavana päivänä hevosen kadoksissa ollut pyörivä hyvä laukka oli tehnyt paluun. Eivät tunnustaneet kumpikaan mitään joten jouduin kiittelemään tuntematonta ;)

Mutta siis edellisviikon tunnilla laukka oli jotain epämääräistä tahditonta-selätöntä-kaulatonta koohottamista missä kuski keskittyi lähinnä siihen että askellaji säilyy vauhdin kiihtymättä ihan hurjaksi. Yllä olevalla videolla laukka on jo vähän asiallisemman näköistä mutta varsinkin jälkimmäisen pätkän ekan esteen lähestymisessä näkyy miten vähänkin tiukempi kurvi tappaa laukan ihan kokonaan. Ja nyt sitten nappia painamalla varsinkin oikea laukka oli yhtäkkiä taas olemassa. Vasen vielä vähän heikommin pyörivää mutta kuitenkin sekin parempaa kun kumpikaan tunnilla - ja vasemman laukan ongelmat varmaan tulevat sieltä mistä koko vasemman kierroksen ongelmat eli selästä, hieroja on sovittu ja toivottavasti pystyy tekemään tälle jotain.

Joka tapauksessa maanantaina kirosin ensin kun ravi oli ihan hukassa ja seuraavaksi hymyilin kuin idiootti kun laukka rullasi paremmin kun aikoihin. Ja ihan sama kaava seuraavallakin kerralla. Kummallista aaltoilua, viime viikolla ravi oli hienoa ja laukkaa ei voinut laukaksi kutsua. Voi kun joskus saisi molemmat samassa paketissa... Maanantaina tein sitten pitkille sivuille temponlisäyksiä vähän keskilaukkaa hakien ja päätyyn kokosin ja käänsin reiluhkolle voltille. Yllättävän hyvin jaksoi pyörittää laukkaa pienemmälläkin kaarella vaikka muoto vähän aina kärsikin, mutta vielä yllättävämpää oli se että heti kun kaarta avasi isommaksi tai suoralle niin palasi takaisin hyvälle kaulalle. Yleensä laukassa jos hukkaan hyvän pyöreän muodon (silloin harvoin kun se ylipäätään löytyy) niin sitä ei ilman uutta nostoa tarvitse kuvitellakaan löytävänsä. Loppuun tein vielä päätyyn täyskaarron ja sitä kautta loivaa vastalaukkaa pitkälle sivulle. Oikea laukka (eli siis se ennen selkäongelmia heikompi laukka) kuoli tähän tehtävään kokonaan ja siirtyminen raviin oli etupainoinen putoaminen vermon takasuora -moodiin, vasenta sen sijaan jatkoi sen verran hyvin että pääsin itse tekemään ihan asiallisen (vaikkakin etupainoisen) siirtymisen. Laukkadiagonaalit ja loivatkin vastalaukat on aina olleet meille jostain syystä niin iso ongelma että kun nyt onnistui edes toisin päin niin taputin ja lopetin siihen paikkaan.

Seuraavalla kerralla jatkettiin samaa teemaa ja jotain oli jäänyt ponille päähän kun nyt teki molempiin suuntiin tehtävän ihan ongelmitta, vasemmalle jo aavistuksen paremmin ryhdissäkin. Tällä kertaa taputus-lopetus-reaktio tuli siitä kun pääsin ratsastamaan molempiin kierroksiin loivat kiemurat (a la KN) vastalaukkaa. Edelleen oikea laukka oli muodon puolesta parempaa mutta vasemmassa taas pystyi tekemään tehtävät paremmassa tasapainossa (huolimatta siitä että vasen puoli on kuskille selvästi vaikeampi). Mielenkiinnolla odotan kyllä hierojan käyntiä.

Eilinen vietettiin sitten ansaitulla harjumaastolla. Paljon polkuja ja pieniä mäkiä, iiisoa verkkaravia ja -laukkaa, yksi tosi jyrkkä mäki kiiveten ja kun vieläkin virtaa ja jaksamista riitti niin yksi loivempi mäki reilussa laukassa. Ei tarvinnut kahta kertaa vihjata että nyt saa mennä, hetkeen en ollut ihan varma pysähdytäänkö tällä planeetalla :D Tänään sitten saa pitää huilia ratsastajasta, käyn vaan juoksuttamassa eilisen jumit pois.