Treeniä treeniä

La 23.7.2011

Laitetaan nyt tuollainen päiväys vaikka kun tekstin on tarkoitus kattaa kaikki siihen asti. Vesilahti jäi välistä, jälleen kerran kyytiongelmien vuoksi, mutta tuleehan noita kisoja aina lisää.

Kotona ollaan tehty vaihtelevasti hommia koulureeneistä pieniin estehyppelyihin ja järvireissuista maastolenkkeihin. Tunneilla hävettävän vähän, mutta kuten alla oleva video todistaa niin ainakin kerran sentään!

Heinäkuun Niihaman aluekisoihin sain kyydin sovittua (kiitos A&M!) ja pitkän pohdinnan jälkeen ilmoittauduin lopulta kahteen luokkaan. Oli kaksi sopivaa (alue-HeC ja alue-HeB) enkä osannut päättää niin päätin sitten mennä molemmat. Tuleepahan kokeiltua miten hevonen (ja kuski) jaksaa keskittyä kaksi rataa. Tähän asti on tullut aina ainakin vähän ongelmia jos pidän lepopaussin välissä. Viikko ennen kisoja kokeilin kotona niin että tein lyhyen verkan, heti kun hevonen tuntui hyvältä niin ratsastin ekan radan läpi minkä jälkeen kävin maastossa vähän kävelemässä pitkin ohjin ja seisoskelin hetken tallinpihassa vielä kaverin kanssa juttelemassa. Sitten uudelleen kentälle, verkka ja toka rata. Pidempi paussi oli selvästi parempi kun lyhyt lepokäyntitauko kentällä, ihan samaa fiilistä en löytänyt enää toisella kerralla mutta huomattavasti paremmin toimi kun uskalsin odottaa. Ongelmana on yleensä se ettei Hupi enää viitsisi toista kertaa alkaa töihin, ja jää takaa tosi laiskaksi ja edestä raskaaksi. Tein paljon laukannostoja ja ylipäätään siirtymisiä niin löytyi vähän terävyyttäkin. Helposti vaan tulee samalla liian jännittyneeksi ja kiireiseksi. Mutta ei mikään toivoton fiilis sentään.

Ennen sunnuntain kisaa osui sitten muutamalle päivälle taas melkein +30 tappohelteitä. Pidin torstain kokonaan vapaapäivänä ja perjantaina ja lauantaina tein mahdollisimman lyhyet ja nopeat treenit, heti kun hevonen oli hyvä niin pitkät ohjat ja pois. Perjantaina meni kolme varttia alkukäynteineen, lauantaina enää puoli tuntia josta siis jo puolet alkukäyntejä harkkalenkillä pitkin ohjin. Jäi aika paljon painetta hevoseen mutta parempi niin kun että olisi väsyttänyt helteessä sen päivää ennen kisaa. Hyvillä mielin siis kohti Niihamaa.

Laukka! Meillä on laukka!

To 23.6.2011

Edelleenkään en jaksa lakata ihmettelemästä sitä miten Hupin kanssa jotkut asiat loksahtavat paikalleen ihan käsittämättömällä tavalla. Tuntuu siltä että pari kuukautta tahkoaa jotain asiaa ja mitään kunnollista edistystä ei tunnu tapahtuvan ja sitten yhtäkkiä kaikki alkaakin toimia kuin nappia painamalla.

Okei, myönnetään että laukan laadun suhteen on tullut edistysaskeleita yksi kerrallaan mutta silti jotenkin yllättäen. Ensin köpölaukka lähti rullaamaan ja pyörimään, sitten sitä sai vähän jo koota ja nyt tämän myötä tasapaino ja voima on kasvanut taas selvästi lisää alkukuuhun verrattuna. Kuski leijailee aavistuksen verran vieläkin maanantain ja keskiviikon koulureenien jäljiltä. Tein ensin laukassa terävää ja nopeaa reagointia hakien tehtävää, jossa nostin pitkän sivun lopusta juuri ennen kulmaa myötälaukan, laukkasin päädyn läpi, heti pitkän sivun alussa vaihto käynnin kautta (lue: suurin osa kerroista kättä vasten ravin kautta käyntiin pudoten ja nostossa jännittyen ja poikittaen) vastalaukkaan, pitkä sivu vastalaukkaa ja taas ennen päätyä vaihto käynnin kautta myötälaukkaan ja niin edelleen. Tavoitteena siis saada hevonen reagoimaan jalkaan nopeasti ja takaosa kunnolla alle. Vähitellen varsinkin vasen laukka alkoi olla sen verran hyvää että siirtymiset käyntiin alkoi tulla jo välillä jopa suoraan alas (paitsi sitten kun akka kippasi etukenoon niin hevonen kiltisti hölkkäsi vähän ettei kuski tule kaulalle...).

Jossain kohtaa sitten vasen laukka tuntui niin hyvältä että päätin pitkän sivun lopussa jättää vaihdon tekemättä ja jatkoin päädyn vastalaukassa, kulmat oikoen toki mutta kuitenkin. Eikä Hupilla ollut mitään hätää tai ongelmia. Tahti säilyi, muoto säilyi, tasapaino säilyi, kaikki palikat säilyi kohdillaan. Oho. Ja pitihän se kokeilla uudelleen että oliko se vahinko vai tuleeko vielä toisenkin kerran, ja mentiin ihan yhtä helposti vielä seuraavankin päädyn läpi. Sieltä äkkiä lävistäjälle ja myötälaukkaa toiseen päätyyn, hurjat kehut hevoselle ja hetken arpominen että ottaako riski ja kokeilla vaikeampaankin suuntaan (eli oikea laukka vasemmassa kierroksessa). No en kai minä malta olla kokeilematta, oikeaa laukkaa joutui ratsastamaan aika paljon enemmän jalalla, ja hevonen valui vähän etupainoiseksi mutta ei hetkeäkään kuitenkaan epäilyttänyt etteikö päästäisi päätyä läpi, ja heti kun päästiin suoralle niin laukan sai takaisin "kasaan". Taputi-tap, vähän hölkkää ja pois, kuski hölmö hymy naamallaan :)

Ja kun kerran kuukauden lupauksena oli tehdä siihen raviin voimaa niin molempina päivinä ennen laukkatreenejä tehtiin paaaaaljon temponvaihteluita ravissa. Ahaa-elämyksiä tuli kuskille kun hain mahdollisimman nopeita ja lyhyitä pätkiä mahdollisimman erilaista ravia, siis ensin mahdollisimman paljon kooten ja ylöspäin ajatellen (vaatii muuten ihan hirvittävästi jalkaa) ja sitten siitä askel kerrallaan kasvattaen (nopeasti mutta ei yhdestä askeleesta tuupaten) niin isoon raviin kuin vaan pystyy ilman että rikkoo laukalle, ja sitten taas takaisin. Ja siis sillä tahdilla että ehtii kierroksen aikana tekemään 5-6 kertaa koko syklin läpi. Hevonen innostui ja herkistyi siihen malliin että koko ajan pääsi tekemään pienemmillä ja pienemmillä avuilla. Ja sitten vasta kun ensimmäisen kerran rikkoi laukalle niin vasta tajusin että miten paljon ravia sieltä oikeasti voi ja pitää uskaltaa pyytää. Kun oikein alkoi miettiä niin eihän tuo ole tainnut ikinä eläissään ennen edes rikkoa yhtään temponlisäystä, no ei kai kun täti ratsastaa käsijarru päällä? Ja nyt sitten löytyi yhtäkkiä ne takajalatkin niin että ne oikeasti tunsi (ja tunsi myös sen että kun tarpeeksi pyytää niin Hupi levittää komeasti takaa kuin paraskin ravuri... mutta ei kai se voima sinne nyt ihan hetkessä voikaan ilmestyä). Hurjan paljon on vielä tekemistä tahdin kanssa, alku lähtee hyvin ja tasapainossa mutta jos jään itse yh-tään liikkeen taakse (tai menen edelle) niin tahti katoaa samantien ja sitten löytyy taas se vanha tuttu etupainoinen singeri.

Mutta ollaan me kisojen jälkeen muutakin sentään tehty kun väännetty kentällä hiki hatussa. Itse asiassa nämä oli ensimmäiset kunnon koulureenit kisojen jälkeen. Kisan jälkeisellä viikolla oli +30 tappohelteet ja Hupi piti hyvin ansaittua kevyttä viikkoa (lomailua, maastoköpöttelyä ja järvessä kahlailua). Kentällä ollaan tehty paljon töitä puomeilla (entinen tulitikkutehdas suoriutuu nykyään kuudesta peräkkäisestä ravipuomista oikein sujuvasti ja kolistelematta!) ja esteillä, ja maastossa käyty nollaamassa päätä piiitkillä käyntilenkeillä ja reippailla ylämäkilaukoilla. Ensi viikolla tarkoitus olisi mennä taas tunnille (aivan liian) pitkästä aikaa ja jos kyyti järjestyy niin viikonloppuna Vesilahdelle aluekisoihin. Toivotaan parasta :)

Ensimmäiset aluekisat

2.6.2011

Sydämentykytyksistä (lue edellinen postaus) huolimatta päästiin siis lähtemään Orivedelle aluekoulukisoihin, tähtäimessä sekä kuskin että hevosen ensimmäinen aluestartti. Luokkana oli HeB:0, ihan kiva ohjelma, paljon tekemistä ja aikaa saada hevonen rentoutumaan.

Kuukausi takaperin en olisi ikipäivänä uskaltanut ilmoittautua kyseiseen luokkaan koska laukka oli niin totaalisen levällään mutta niin vaan asiat alkaa toimia joskus ihan yhtäkkiä. Jostain syystä laukka on aina ollut itselleni varsinkin kouluohjelmissa iso mörkö, ei sen takia että vauhti hirvittäisi vaan siksi että en osaa istua siellä ollenkaan, ja Hupi taas helposti painuu todella etupainoiseksi jos kuski ei ole koko ajan tiiviisti satulassa auttamassa - ja tästä seurauksena välillä jo pelkkä laukan ylläpitäminen tuntuu mahdottomalta vähänkään tiukemmassa kurvissa tai suoralla uralla. Päätin sitten toukokuussa että nyt on aika tehdä asialle jotain. Hupillahan on siis ihan asiallinen laukka suomenhevoseksi, ja ainoa joka siitä tekee ongelman on kuski itse. Jo tuossa 6.5. postauksessa löytyy lopusta paljon positiivista kehitystä mutta lopulta se isoin naksahdus tuli kun yhtenä päivänä ratsastin kankisuitsilla.

Hupi on kangilla hurjan paljon terävämpi, herkempi ja kevyempi koska kantaa itsensä paljon paremmin. Pääsinkin näin laukassakin ratsastamaan jalalla koska hevonen oli kädelle tosi kevyt. Aiemminhan ongelmana on ollut se, että hevonen on etupainoinen, kuski yrittää käyttää jalkaa ja nostaa etuosaa ylös ja lopputulos on vetokisa ja edelleen etupainoinen ja nyt myös alta juokseva hevonen. Kangilla puolipidätteet meni läpi oikeastaan jo ajatuksen voimalla, ja lopulta laukkaa sai koota niin paljon että hevonen jo suorastaan kysyi että siirrytäänkö käyntiin. Tästä kun pääsi ratsastamaan uudelleen eteen niin muutama ensimmäinen askel oli hurjan hyvän ja voimakkaan tuntuista. Ja kun fiiliksen kerran löysi (sekä kuski että hevonen) niin se on sen jälkeen löytynyt myös nivelellä oikeastaan joka kerta. Ja kun hevonen on takaosansa päällä ja edestä kevyt niin 10m laukkavoltti on yhtä helppo kun mikä tahansa muu pylpyrä ja keskilaukkaan voi vain "päästää" sen sijaan että yrittäisi polkea jalalla lisää vauhtia (ja sen saa vielä takaisinkin ilman että tiputaan suoraan vermontakasuoraraville). Joka tapauksessa päätin tehdä kisaa edeltävän päivän viime hetken viilaukset kanget päässä että tämän efektin pääsisi käyttämään mahdollisimman hyvin hyödyksi - hyvä ja toimiva ajatus.

Orivedelle lähdettiin helatorstain aamuna, eikä onneksi edes ihan kukonlaulun aikaan. Kaverin startti oli 10.30 maissa ja oma lähtö vasta vähän puolenpäivän jälkeen. Hupi yllätti positiivisesti ja meni rekkaan suht sujuvasti (liinojen avulla mutta ihan parissa minuutissa) vaikkei ole moisessa välttämättä koskaan ennen ollut. Samoin kisapaikalla saatiin ottaa kaverihevonen ulos ja Hupi jäi rauhassa yksin syömään yli tunniksi. Isoja edistysaskeleita :)

Verkka oli tällä kertaa juuri sopivan mittainen, kävelin kymmenisen minuuttia ja aloitin ravaamisen noin puoli tuntia ennen omaa starttia. Paljon ravia, vähän laukkaa, siirtymisiä, voltteja, perusratsastusta. Vähän kiireinen tahdiltaan mutta suht rento ja ihan hyvin kuulolla. Rata oli jonkun verran verkkaa pehmeämpi mutta ei häiritsevästi. Päädyssä odottaessa paikanvaihdosta (verkka -> radan pääty) vähän yllättäenkin edelleen ihan samantuntuinen. Rataa kiertäessä pääsi vähän säikähtämään kun lähetiltä putosi paperi juuri kun oltiin tuomaripäädyssä, ja tottakai sitten pilli soi samantien niin ei ehtinyt oikeastaan asialle enää mitään tehdä.

HeB:0 on siitä kurja rata meille, että siinä on heti kättelyssä kaksi keskiravia, ja sitähän meillä ei tällä hetkellä ole, ei niin sitten yhtään (arvatkaa muuten mikä on kesäkuun treeniteema...). Sisään ihan siististi (pisteet C:6/M:6) mutta sen jälkeen aloitettiin siis hienosti "5 - ei eroa" -tyyliin. Muuten raviohjelma meni suht ok, tasapaksua kipittämistä, saisi edetä enemmän ja tahdikkaammin. Hupi tuijotteli tuomaripäätyä ja vähän muutenkin aitoja ja jouduin oikomaan vähän teitä ettei olisi lähtenyt vallan poikittamaan kytätessään. Volteilla ravi vähän hyytyi (ja voltit veeeeenyyyii, hupsista, 6/6 ja 5/5,5), kolmikaarinen oli ihan sujuva (6/5,5) ja lävistäjän käyntisiirtyminen samoin (6/6). Käynnissä en uskaltanut pyytää yhtään lisää, kerran varovasti kysyin ja jännittyi vähän samantien, ei siis esitetty mitään kovin pitkää ja sujuvaa käyntiä mutta tahti säilyi kuitenkin, ja ainakin toisen tuomarin mielestä rentouskin (5/6).

Oikea laukka nousi merkistä (5/6,5) mutta ei oikein lähtenyt pyörimään missään vaiheessa kunnolla, ja tuomaripäädyssä tuli sitten rikko kun yritin puskea muutenkin huonosti laukkaavaa hevosta sinne kulmaan mitä se koko ajan oli kytännyt. Ei menty kulmaan eikä sitten enää laukattukaan (4/4). Ehdin nostaa laukan ja tuupata vielä lävistäjälle jotain etäisesti keskilaukkaa muistuttavaa. Miinus kuskille kämmistä, mutta plussa siististä korjauksesta ja siitä ettei tullut hätä käteen vaan loppuradan lempikohdat tehtiin ihan suunnitelmien mukaan. Päädyn pysähdys oli vähän kättä vasten mutta tasan ja tasapainossa, peruutus omasta mielestäni hätäinen ja vino mutta tästä saatiin päivän parhaat numerot (6/7,5). Vasemman laukan nosto suora ja eleetön (6/6,5), voltti jo paljon sujuvampi kun ensimmäinen (5/6,5). Keskilaukka tuntui ihan oklta mutta videon perusteella jäi kyllä vaatimattomaksi (5/6), siirtyminen raviin etupainoisena ja vähän pudoten (5/6). Lopputervehdykseen suoraan ja pysähdys nätisti tasan (6/6), alakerta välille 5-6,5.

Kaiken kaikkiaan oikein positiivisin mielin, hengissä selvittiin, plus takkuavasta alusta ja rikosta huolimatta rata parani loppua kohti. Tuloksena lopulta 55,4% (51,6/59,2) ja sijoitus 13./24. Aika iso ero sekä prosenteissa että sijoissa, C-tuomarina olleella Elina Thomanderilla oltiin sijalla 19 (tosi pienet erot pisteissä) ja M-tuomarilla (Minna Leppänen) sijalla 8. Totuus ainakin omasta mielestäni oli jossain tuolla puolivälissä, eli ihan siellä missä keskiarvonkin mukaan, mitään kovin hämmentynyttä oloa ei siis jäänyt isoista eroista huolimatta. Eniten sanomista tuli ravin voimattomuudesta ja yleisestä sujuvuudesta - ja hyytyihän se hetkittäin melkoisesti. Keskilaukat taas olisin saanut itse esittää rohkeammin, turhaan jäin hyssyttelemään, senkun tykittäisi vaan menemään, kyllä se lähtee kun antaa lähteä.

Loppuun vielä video ja pari kuvaa. Videosta kiitos Katille, ja kuvista Minnalle! Samoin Katille kiitos avusta reissussa ja Minnalle ja Artulle kyydistä :)

Laidunriemua ja harmaita hiuksia

Toukokuu 2011

Ai-van liian pitkän päivitystauon jälkeen saa taas pätkiä tapahtumat useampaan eri postaukseen. Aloitetaan vanhimmasta. Toukokuun lopussa oli Niihamassa kansalliset koulukisat. Ei, emme todellakaan olleet millään tapaa osallistumassa kyseisiin karkeloihin, mutta sen verran vaikutusta kisoilla oli meihinkin että hevosten laidunkausi avattiin kisoja edeltävällä viikolla koska talli oli buukattu täyteen kansallisten osallistujia. Paljon aidanrakennusta, vähän arpomista ja lopputuloksena päätös että kokeillaan rohkeasti laittaa neljän ruunan porukka suoraan yhteen kun kaikki kuitenkin ovat sopuisia ja laumaelämään tottuneita ja osin tuttuja toisilleen. Ja hyvä laumahan se oli, kaksi selkeää paria jotka tulevat toimeen kuitenkin myös keskenään. Vauhtia ja riemua riitti mutta vaarallisia tilanteita ei niinkään. Yksi pudonnut kenkä, yksi pieni haava ja neljä onnellista hevosta oli koko session lopputulos.






Mutta.

Valitettavasti se haava oli sitten Hupin toisen etusen sisäsäärellä ja vaikka se näytti kovin pieneltä ja vaarattomalta ja hoidettiin siitä huolimatta vainoharhaisen huolellisesti niin silti se sitten tulehtui ja turposi ihan huolella. Jännetuppi pysyi suht sulana koko ajan ja turvotus oli sisäsäärellä suoraan haavan kohdalla, ja täsmälleen samassa kohdassa kun aikanaan hankkarivamma ja sen aiheuttama neste. Muutaman päivän ehdin jo maalailla piruja seinille kun muutosta parempaan ei näkynyt mutta lopulta turvotus alkoi laskea ja viikon lopulla jalka oli jo täysin normaali. Täti on vaan niin pirun vainoharhainen kaikkien jalkavaivojen suhteen... Seuraavalla kerralla täytyy vaan sitten muistaa laittaa suojat jalkaan kun ensimmäistä kertaa päästää laitumelle riekkumaan.

Onneksi olin ilmoittautunut ajoissa seuraavan viikon Oriveden kisoihin enkä perunut ilmoa heti samantien jalan takia. Käyhän se ekaan aluekisaan valmistautuminen näinkin. Puhtaasti Hupi liikkui kyllä koko ajan mutta tokihan tuon jalan takia oltiin lähes koko edeltävä viikko pelkästään kävelykuurilla.

Lainakuski hyppäämässä

Pe 6.5.2011

Oikeastaan lainakuski kävi jo viime viikonloppuna mutta sain purettua videonpätkät kamerasta vasta nyt. Vuokraajan sisko kävi maisemissa vapun tienoilla ja sovittiin että hyppää Hupilla vähäsen, kun esterutiinia on enemmän kun meillä muilla yhteensä. Olin itse hypännyt alkuviikosta pikkupikkuristikkoa muutamaan kertaan ja kaikki jännää-kivaa-temput ja pomput oli esitetty jo tuolloin ja nyt malttoi keskittyä tehtäviin heti alusta alkaen. Neljän askeleen suhteutettu, noin 30-40-senttisillä pikkupystyillä aloittaen ja johonkin reiluun 80 senttiin asti nostaen.

Laukka ei oikein jaksa rullata ja pyöriä kurveja läpi niin kuin pitäisi joten hienolla laukalla varustettuun puoliveriseen tottuneella kuskilla oli tekemistä pikkuputen kanssa joka kokoamisen sijaan olisi mieluummin tiputtanut raville. Kun lähestymiset oli kunnossa niin esteet sinänsä eivät olleet mikään ongelma, hyppäsi ihan asiallisella tekniikalla ja mielellään. Vähän matalia ja laakoja hypyistä tuli kun (laukan voimattomuudesta johtuen?) lähti mieluiten vähän kaukaa ja ponnisti enemmän eteen kun ylös. Kertaalleen jäi sitten vähän liian kauas, ja kun tämä on hevonen joka ei kiellä koskaan niin hyppäsi sitten tästäkin paikasta mistä oikeasti olisi pitänyt jo osata sanoa "ei kiitos, en pysty", tuloksena etujalkojen väliin jäänyt puomi ja pieni kuperkeikka sekä hevoselle että kuskille. Säikähdyksellä selvisivät onneksi molemmat ja tämänkin jälkeen otettiin vielä muutama onnistunut hyppy. Vähän halusi kompensoida epävarmuuttaan lisäämällä vauhtia ja ryntäämällä esteelle mutta kun kuski uskalsi pitää jalan kiinni eikä jäänyt jarruttamaan liikaa niin mitään epäröintiä itse hypyn suhteen ei ollut nähtävissä. Ratsastuksen jälkeen ja vielä seuraavana päivänä syynättiin jalkoja suurennuslasin kanssa mutta pienintäkään merkkiä kaatumisesta ei löytynyt vaikka kuinka haki - ja hyvä niin.

Videolla pari siistiä hyppyä




Hyppäämisen jälkeisenä päivänä vuokraaja kävi harjulla rennolla maastokävelyllä. Kyselin jälkeenpäin että mitä ihmettä siellä oikein on tehty koska seuraavana päivänä hevosen kadoksissa ollut pyörivä hyvä laukka oli tehnyt paluun. Eivät tunnustaneet kumpikaan mitään joten jouduin kiittelemään tuntematonta ;)

Mutta siis edellisviikon tunnilla laukka oli jotain epämääräistä tahditonta-selätöntä-kaulatonta koohottamista missä kuski keskittyi lähinnä siihen että askellaji säilyy vauhdin kiihtymättä ihan hurjaksi. Yllä olevalla videolla laukka on jo vähän asiallisemman näköistä mutta varsinkin jälkimmäisen pätkän ekan esteen lähestymisessä näkyy miten vähänkin tiukempi kurvi tappaa laukan ihan kokonaan. Ja nyt sitten nappia painamalla varsinkin oikea laukka oli yhtäkkiä taas olemassa. Vasen vielä vähän heikommin pyörivää mutta kuitenkin sekin parempaa kun kumpikaan tunnilla - ja vasemman laukan ongelmat varmaan tulevat sieltä mistä koko vasemman kierroksen ongelmat eli selästä, hieroja on sovittu ja toivottavasti pystyy tekemään tälle jotain.

Joka tapauksessa maanantaina kirosin ensin kun ravi oli ihan hukassa ja seuraavaksi hymyilin kuin idiootti kun laukka rullasi paremmin kun aikoihin. Ja ihan sama kaava seuraavallakin kerralla. Kummallista aaltoilua, viime viikolla ravi oli hienoa ja laukkaa ei voinut laukaksi kutsua. Voi kun joskus saisi molemmat samassa paketissa... Maanantaina tein sitten pitkille sivuille temponlisäyksiä vähän keskilaukkaa hakien ja päätyyn kokosin ja käänsin reiluhkolle voltille. Yllättävän hyvin jaksoi pyörittää laukkaa pienemmälläkin kaarella vaikka muoto vähän aina kärsikin, mutta vielä yllättävämpää oli se että heti kun kaarta avasi isommaksi tai suoralle niin palasi takaisin hyvälle kaulalle. Yleensä laukassa jos hukkaan hyvän pyöreän muodon (silloin harvoin kun se ylipäätään löytyy) niin sitä ei ilman uutta nostoa tarvitse kuvitellakaan löytävänsä. Loppuun tein vielä päätyyn täyskaarron ja sitä kautta loivaa vastalaukkaa pitkälle sivulle. Oikea laukka (eli siis se ennen selkäongelmia heikompi laukka) kuoli tähän tehtävään kokonaan ja siirtyminen raviin oli etupainoinen putoaminen vermon takasuora -moodiin, vasenta sen sijaan jatkoi sen verran hyvin että pääsin itse tekemään ihan asiallisen (vaikkakin etupainoisen) siirtymisen. Laukkadiagonaalit ja loivatkin vastalaukat on aina olleet meille jostain syystä niin iso ongelma että kun nyt onnistui edes toisin päin niin taputin ja lopetin siihen paikkaan.

Seuraavalla kerralla jatkettiin samaa teemaa ja jotain oli jäänyt ponille päähän kun nyt teki molempiin suuntiin tehtävän ihan ongelmitta, vasemmalle jo aavistuksen paremmin ryhdissäkin. Tällä kertaa taputus-lopetus-reaktio tuli siitä kun pääsin ratsastamaan molempiin kierroksiin loivat kiemurat (a la KN) vastalaukkaa. Edelleen oikea laukka oli muodon puolesta parempaa mutta vasemmassa taas pystyi tekemään tehtävät paremmassa tasapainossa (huolimatta siitä että vasen puoli on kuskille selvästi vaikeampi). Mielenkiinnolla odotan kyllä hierojan käyntiä.

Eilinen vietettiin sitten ansaitulla harjumaastolla. Paljon polkuja ja pieniä mäkiä, iiisoa verkkaravia ja -laukkaa, yksi tosi jyrkkä mäki kiiveten ja kun vieläkin virtaa ja jaksamista riitti niin yksi loivempi mäki reilussa laukassa. Ei tarvinnut kahta kertaa vihjata että nyt saa mennä, hetkeen en ollut ihan varma pysähdytäänkö tällä planeetalla :D Tänään sitten saa pitää huilia ratsastajasta, käyn vaan juoksuttamassa eilisen jumit pois.

Treenausta ja pallomahan satulaongelma

Ke 4.5.2011

Jatketaan vielä toiseen postaukseen kun elämää oli myös kisan jälkeen. Hupin vapaasta heinästä kehittämä pallomaha alkoi tuottaa tosissaan ongelmia viikko-pari kisan jälkeen. Oli ensin vähän nihkeä ratsastaa, tai siis juoksi vähän alta pois eikä halunnut tehdä töitä kunnolla, ja sitten joku päivä selkä aristi aavistuksen. Aikamme kun katseltiin ja kokeiltiin ja pohdittiin niin tultiin siihen tulokseen että pallomaha tuuppaa satulaa eteen pois paikaltaan ja takapaneelit pääsee läppäämään selkään. Ongelma on varmaan ollut jo jonkun aikaa olemassa koska sään vierestä oli vähän tippunut myös lihasta pois (kyllä, sitä vaivalla rakennettua mitä muutama postaus sitten hehkutin...). Padiin pala lisää takaisin ja penkki istui taas paremmin, mutta vajaan viikon verran pidettiin kevyemmällä ja satulaa mahdollisimman vähän, ihan hetkeen ei ollenkaan. Hieroja täytyy vielä pyytää käymään, vaikka selkä on nyt pehmeä ja aristamaton niin vinoutta jäi kuitenkin sen verran että jossain joku lihas kiristää vielä selvästi.

Ja varmaan sanomattakin selvää että heinä on nykyään taas säännöstelyn alla... Saa kyllä reilusti heinää edelleen mutta ei niin poskettomia määriä kun mitä itse söisi. Tiputin kaurojakin samantien alas, syö nyt yhteensä litran päivässä. Virtaa kun näköjään riittää ilmankin niin turha tuupata yhtään ylimääräistä väkirehua jo valmiiksi lihavalle. Nyt kun alkaa ruoho vihertää niin välillä jää heiniäkin pieni osa koskematta kun vihreää puskee tarhan perällä ainakin kolme milliä mullasta ylös.

Päästiin tekemään viime viikolla lainakopilla myös vähän lastausharjoituksia. Hupi tuli heti ensimmäisellä kerralla pienen empimisen jälkeen perille asti mutta jos takapuomia ei laita heti kiinni niin pakki löytyy valitettavan nopeasti. Lisäksi se ei halua peruuttaa koskaan suoraan ulos vaan heti kun takajalka on lastaussillalla niin perä kääntyy aina vasemmalle ja jos kukaan ei ole sivussa tuuppaamassa kyljestä niin poni putoaa sillalta sivuun. Piti siis löytää joku keino millä saa hevosen rauhoittumaan ja rentoutumaan vaikka puoleenväliin siltaa ilman että sillä on kiire mihinkään suuntaan. Taikasanaksi löytyi hetken pohdinnan jälkeen säilöheinä, sitä malttoi rauhottua mutustelemaan ensin pienen hetken ja sitten vähän pidemmänkin hetken. Muutama kymmenen kopissakäyntiä myöhemmin sain taluttaa hevosen suoraan sisään löysällä narulla ilman pienintäkään empimistä lastaussillalla, ja lopussa jopa peruuttaa askel kerrallaan suoraan taaksepäin ulos. Tai peruuttaa kolme askelta ja pyytää välillä yhden takaisin sisälle. Mihinkään ei ollut enää kiire, ehti vaikka lepuuttaa toista takajalkaa hetkisen puolessavälissä siltaa. Vau :)

Reilu viikko sitten käytiin vielä naapuritallin harkkakisoissa missä oli HeB-luokkana vanha tuttu KN Special. Olisin kyllä halunnut päästä ratsastamaan jotain muuta rataa mutta kun harkkakisoissa en viitsi HeC-luokkaan mennä ja HeA on taas vielä jossain kaukaisessa tulevaisuudessa (jos sielläkään). Joten kooännää taas. Olin laskenut 20min matkan päälle vajaan puolen tunnin verkan mutta aikataulut venyivät puoli tuntia ja hevonen ehti valitettavasti väsähtää. Vähän voimaton rata ja päälle kuskin typerät huolimattomuusvirheet ("oho pitiks tähän tehdä jotain, no tehdään vähän sinne päin") niin 59.2% (C-tuomari 61.7%, M-tuomari 56.7%) oli kyllä jopa harkkakisasta vähän liikaa. Tällä kertaa kamera oli mukana, joten kauhuleffagalleria saa uuden lisäyksen ;)

Kisakausi avattu

Ke 4.5.2011

Päivitystauko ei johdu - luojan kiitos - siitä että poni olisi edelleen potilas vaan ihan yksinkertaisesti allekirjoittaneen laiskuudesta. Kaatumisesta selvittiin vajaan viikon huililla.

Ja kun hevonen oli kerran kunnossa niin laitoin suunnitelmien mukaisesti ilmon Niihaman aluekisojen HeC-seuraluokkaan. Megakisoihin tuli lopulta niin paljon lähtöjä että seuraluokkakin jouduttiin jakamaan kahtia ja kisojen alkua aikaistamaan. Aikatauluksi muodostui siis: paljon ennen kukonlaulua ylös, vähän ennen kasia Niihamassa ja ysin maissa startti.

Varasin varmuuden vuoksi vähän reilusti aikaa lastaamiseen mutta harjoituksista on näköjään ollut hyötyä, ja kun laitettiin liinat pieneksi paineeksi taakse niin Hupi käveli sekä kotona että kisapaikalla aika lailla suoraan koppiin. Niihamassa oli verkka pienessä maneesissa ja radat isossa, etukäteen vähän mietitytti että niinköhän hukkuu kaikki siinä parinkymmenen metrin matkalla ja niinhän siinä kävi - mutta tällä kertaa positiivisessa mielessä. Hupi oli koko verkan tosi jännittynyt, teki kyllä mitä pyydettiin mutta katseli yläkautta silmiin aina kun ehti. Vaan kun vaihdettiin pari ratsukkoa ennen omaa vuoroa isoon maneesiin niin koko hevonen rentoutui kuin nappia painamalla. Mietin juuri ennen kun ratsastin radalle, että jos saisin valita millaisella Hupilla menen radalle niin tämä on juuri se hevonen. Rataa kiertäessä vielä kulmassa asui poikituksen, trööttäyksen ja melkein-poistumisen arvoisia mörköjä mutta nekin katosivat sieltä ennen suoritusta.

Rata oli siis kiva-kiltti-HeC:2 missä saa alkuun ravata paljon kaarevia uria (ympyrä-täyskaarto-ympyrä-täyskaarto) ja rentouttaa hevosen. Hupi tosin oli ihan samanlainen radalla kun mitä verkan lopussa vuoroa odotellessa, mikä on ihan valtavan iso plussa. Tehtiin oikeastaan juuri sellainen rata mitä oli tarkoituskin, tasainen ja siisti, ei yhtään rikkoa, joskaan ei mitään loistokkuuttakaan kun en yhtään riskejä halunnut ottaa. Tasaista kutosta, pari vitosta, pari seiskaa, tuloksena tasan 60.0%. Pari kohtaa (toka temponlisäys, pysähdys-peruutus ja toka laukannosto) kämmäsin itse kun unohduin tyytyväisenä matkustelemaan ja en ehtinyt valmistella siirtymisiä kunnolla. Eniten sanomista tuli tahdista ja suoruudesta, asioista jotka olivat jo tiedossakin että niissä on parantamisen varaa.

Joka tapauksessa pian kävi selväksi että paikalla päivystetään sitten vähän pidempään kun kovin montaa 60% ylitystä ei luokassa tullut. Lopulta oltiin 22 ratsukon joukossa jaetulla neljännellä sijalla, vaivaiset 2 pinnaa voittajalle hävinneenä. Valitettavasti hyvänä päivänä kuuluu kai jotain mennä pieleenkin ja tällä kertaa se oli se, että kamera makasi autossa lukkojen takana koko kisan ajan. Ikuistamatta jäi siis niin rata kuin myös palkintojenjako missä kuulutuksia, musiikkia ja kaikkea muutakin pelännyt poni meinasi tiputtaa tätin tantereeseen :D

Hyvä mieli jäi kaikenkaikkiaan, josko sitä uskaltaisi jossain kohtaa jotain helppoa alue-beetä kokeilla :)